Villasukkia ja viivelähtöjä
Matkailua, musiikkia, elokuvia ja elämää positiivisesta näkövinkkelistä, pilke silmäkulmassa.
torstai 16. huhtikuuta 2015
Mannerheimiä odottamassa
Tiedossa oli jotain erilaista. Päivällinen Kämpin peilisalissa teatteriesityksen kera. Aiheena Mannerheim ja ensimmäinen maailmansota. Toteuttajina olivat Kämpin lisäksi Mannerheim museo ja Ylioppilasteatteri.
Ilta alkoi alkumaljalla ja saliin asettautumisella. Kattaus oli kaunis ja menu herkulliselta vaikuttava.
Alkuruoan eli savustetun ankerias-erikoisleivän jälkeen alkoi esitys. Kertojana ja illan isäntänä toimi FT Samu Nyström ja rooleissa olivat Ylioppilasteatterin näyttelijät. Näytelmä tapahtui sekä lavalla että yleisön ja pöytien keskellä. Ääniefektit toivat aitouden tunnetta sota-ajan tunnelmasta.
Välillä nautittiin tyypillinen Mannerheimin ajan annos helmikanaquenellenejä ja sitten sulateltiin seuraavan kohtauksen ajan.
Makunystyrät pääsivät juhlimaan myös kolmannen ruokalajin ja Mannerheimin suosikkikala-annoksen kohdalla, kun lautaselle oli aseteltu kuhaa, herkkusienimuhennosta ja piparjuurivoita. Illan päätti tyypillinen 1910- ja 1920- luvun hotelli Kämpin jälkiruoka, Persikkaa á la Melba kahvin tai teen ja avecin kera.
Kerrassaan herkullinen, mielenkiintoinen ja hauska ilta !
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Neulontaa
Muutama vuosi sitten kärsin tenniskyynärpäästä. Perinteiset kylmä- ym. hoidot eivät auttannet, enkä suostunut syömään pitkää kuuria tulehduskipulääkkeitä. Netissä hoitokeinoja etsiessäni törmäsin akupunktioon. Päätin, ettei se ota jos ei annakaan ja varasin ajan hoitoon. Ennen ensimmäistä käyntiä jännitti vähän. Mitä jos ne neulat sattuvat aivan kamalasti ? Kauhukertomuksiakin olin kuullut, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Hoitokokemus oli kuitenkin miellyttävä ja tämä asiakassuhde luottohoitajaani jatkuu yhä.
Olen käynyt akupunktiossa vaihtelevast; välillä kerran kahdessa viikossa tai kerran kuukaudessa. Pitempiä taukojakin on ollut. Viimeisen pituus oli lähes vuosi, kunnes vuoden alussa tunsin flunssan iskevän ja akupunktion jälleen kutsuvan. Huomiota ovat matkan varrella saaneet kipeän tenniskyynärpään lisäksi muun muassa vanha, välillä oireillut välilevynpullistuma selässäni, tulisen ruoan himoni ja jumissa ollut niskani. Hoitojen jälkeen on vaihtelevasti ollut väsynyt tai energinen olo. Niskan ja hartioiden hoidon jälkeen huimaava olo päässä tai stressinlaskuoperaation jälkeen ihana rauhallisuus.
Nykyisin, jos vaivana on jotain, mihin eivät kotikonstit auta, varaan ajan akupunktioon. Tai niin kuin ystävien keskuudessa hoitoa nimitetään: neulontaan. Enää en ylläty, kun hoitaja tilannetta kartoittaessaan osuu asian ytimeen ja kysyy: "Taidat nukkua huonosti ?" tai "Onko sinulla päänsärkyä ?"
Akupunktiossa ihmistä hoidetaan kokonaisvaltaisesti ja oireisiin löytyy järjellinen syy. Osui ja upposi minuun kerta rytinällä vuosia sitten.
Olen käynyt akupunktiossa vaihtelevast; välillä kerran kahdessa viikossa tai kerran kuukaudessa. Pitempiä taukojakin on ollut. Viimeisen pituus oli lähes vuosi, kunnes vuoden alussa tunsin flunssan iskevän ja akupunktion jälleen kutsuvan. Huomiota ovat matkan varrella saaneet kipeän tenniskyynärpään lisäksi muun muassa vanha, välillä oireillut välilevynpullistuma selässäni, tulisen ruoan himoni ja jumissa ollut niskani. Hoitojen jälkeen on vaihtelevasti ollut väsynyt tai energinen olo. Niskan ja hartioiden hoidon jälkeen huimaava olo päässä tai stressinlaskuoperaation jälkeen ihana rauhallisuus.
Nykyisin, jos vaivana on jotain, mihin eivät kotikonstit auta, varaan ajan akupunktioon. Tai niin kuin ystävien keskuudessa hoitoa nimitetään: neulontaan. Enää en ylläty, kun hoitaja tilannetta kartoittaessaan osuu asian ytimeen ja kysyy: "Taidat nukkua huonosti ?" tai "Onko sinulla päänsärkyä ?"
Akupunktiossa ihmistä hoidetaan kokonaisvaltaisesti ja oireisiin löytyy järjellinen syy. Osui ja upposi minuun kerta rytinällä vuosia sitten.
torstai 26. helmikuuta 2015
Viikon leffaputki
Olen aina katsonut mielelläni elokuvia ja seurannut elokuvamaailman tapahtumia varsinkin Britanniassa ja USA:ssa. Muutaman kuluneen vuoden aikana tuo harrastukseni on kuitenkin jäänyt vähiin lähinnä ajanpuutteen vuoksi. Viimeisen viikon olen kuitenkin elänut elokuvan huumaa.
Elokuvateatterin äänet ja tuoksut tulivat taas tutuksi, kun kävin katsomassa ensi-illassa ihanan Benedict Cumberbatchin tähdittämän The Imitation Gamen. Tarina vei mennessään ja elokuvan päätyttyä mietin, että sitä olisi katsonut pitempäänkin. Elokuvan perustuminen todelliseen henkilöön ja aiheeseen, Alan Turingiin, tietokoneen esi-isään ja natsien käyttämän Enigma –koodin ratkaisijaan, teki elokuvan seuraamisesta kaksin verroin mielenkiintoisempaa. Olen aina pitänyt Benedict Cumberbatcin roolitöistä ja tässä elokuvassa hän teki ehdottomasti parhaan suorituksensa ja oli Oscar -ehdokkuutensa ansainnut.
Kaksi päivää myöhemmin istahdin ensimmäisenä aamulla tietokoneen ääreen ja tutkin nenä kiinni ruudussa Oscar –gaalan tuloksia. Harmikseni tuo loistava elokuva tai sen maaginen pääosan esittäjä eivät olleet voittajien joukossa. Samana iltana seurasin televisiosta uusintalähetystä gaalasta. Gaalan juontaja Neil Patric Harris sai minussa aikaan lähinnä ärsytystä. Ellen deGeneres asetti viime vuonna hersyvällä suorituksellaan riman todella korkealle, eikä Harris päässyt edes riman puoliväliin. Mutta osallistujien pukuvalintoja oli jälleen hauska seurata.
Kotona viikon elokuvaputki jatkui lempivillasukat jalassa ja käsi pop corn kulhossa. Viime vuonna parhaan dokumentin Oscarin voittanut 20 Feet from Stardom oli loistava. Elokuva kertoi taustalaulajien työstä ja musiikin suurkuluttajalle tuo dokumentti oli kuin jäätelökulhon nuoleminen labradorinnoutajalleni eli suurta herkkua. Viikon päätti The Monument´s Men. Elokuva päätyi katsottavaksi näyttelijöiden ja aiheen vuoksi. Rooleissa mm. Cate Blanchett, Matt Damon ja John Goodman. Elokuva perustui tositarinaan taidehistoirioitsijoista, jotka kokosivat natsien varastamia taideteoksia ennen kuin Hitler ehti tuhota ne. Toteutus oli makuuni liian jenkkimäinen vaivaannuttavilla vitseillään ja kivikasvoisella George Clooneylla. Mutta olin osannut varautua tuohon, joten en antanut sen häiritä juonen seuraamista.
Seuraavana katsottavien listalla ovat mm. parhaasta musiikista tänä vuonna Oscarin saanut The Grand Budapest Hotel sekä ensi-iltansa maaliskuussa saava, amerikkalaisilla höystetty kotimainen Big Game. Ja toivottavasti kevät tuo tullessaan myös monta muuta viivähdystä elokuvien maailmassa.
maanantai 23. helmikuuta 2015
Ylös ja alas, ylös ja alas
Asumme talossa, joka sijaitsee rinteessä. Autolta ulko-ovelle on noustavana
64 askelmaa. Tämän lisäksi talo on kolmessa kerroksessa, joten portaita saa
askeltaa yllin kyllin. Rinteessä asumisessa on hyvät ja huonot puolensa. Parhaimmasta
päästä ovat kauniit näkymät pitkälle. Ja ne huonot puoletkin saa käännettyä
hyviksi, kun vain oivaltaa ne oikein.
Arkiliikuntaa tulee runsaasti pitkin päivää. Aamu alkaa päivän
ensimmäisellä lenkillä koirien kanssa. Lisää kiipeämistä on edessä töistä
palatessa ja sen jälkeen on vuorossa päivän toinen ulkoilu karvakuonot hihnan
jatkona. Pari kertaa viikossa tähän lisätään kauppareissut. Kahden painavan
kauppakassin kanssa tuo portaiden kiipeäminen käy kevyestä kuntosalitreenistä. Puhumattakaan
siitä, kun takana on visiitti eläinkauppaan ja ylös kannettavana on 15 kg säkki
koiranruokaa. Sanomattakin on selvää, että sitä on oppinut kerralla ostamaan
juuri sen verran, että ostokset saa kannettua yhdellä reissulla ylös ilman
ravaamista autolle. Tai sitten on varmistettava, että kotona on kantoapua,
jonka voi kotimatkalla soittaa laskeutumaan paikalle.
Ehdoton positiivinen puoli on se, että hyväksi kehittynyt hapenottokyky pysyy helposti yllä. Enää en hengästy vaikkapa kauppakasseja
ylös kantaessani. Siksipä huvitus on suhteellisen suuri, kun ovikellon soitua ja
oven avattuani edessäni seisoo ihminen käsillään viuhtoen, happea haukkoen ja
puuskuttaen: "Teilläpä riittää noita portaita. Odota vähän, kun vedän
henkeä."
Talvella portaiden kolaaminen lumesta ei käy aivan hetkessä. Mutta tämähän
otetaan puhtaasti tehokkaan treenin kannalta. Ja kun tänä talvena, ainakin täällä
etelässä, on ollut varsinainen hissisää, portaat ovat hyvin usein olleet jäässä.
Siinä on kehittynyt tasapaino, kun on taiteillut portaita (käsi varmuuden vuoksi
kaiteesta puristaen). Tasapainoharjoituksista tarpeeksi saatuani kävin
hankkimassa Icebugit. Mutta niistä ehkä joskus toisella kertaa.
lauantai 21. helmikuuta 2015
Auringon kaipuu
Reilu vuosi sitten toteutin yhden elämäni haaveista. Vietimme mieheni
kanssa viikon laivassa Karibialla Oasis of the Seas aluksella. Kun nyt katson ikkunasta
harmaaseen, märkään ulkoilmaan, toivoisin voivani palata tuonne aurinkoon ja
lämpöön. Laivan lähtö Fort Lauderdalesta, turkoosi vesi Bahamalla, Karibian
rytmit St. Maartenilla, rommin nautiskelu rommimuseossa St. Thomasilla ovat
jääneet elävästi mieleen.
Odotin matkalta paljon mutta silti se ylitti odotukseni. Palvelu oli
ystävällistä, ruoka erinomaista ja siisteys huippuluokkaa. Laivaan nousu, matka
laivalla, paluu takaisin Port Evergladesiin ja purkautuminen terminaaliin
sujuivat täysin ilman ongelmia. Kaikesta huomasi, että Amerikassa on totuttu
liikuttamaan suuria ihmismassoja. Aiemmat reissut mm. Orlandon Disney Worldiin
olivat toki sen jo osoittaneet mutta kaikki sujui silti jouhevammin kuin olin
odottanut.
Laivan tarjonnasta käytimme ehkä noin 10 %. Laivalla tapahtui koko ajan
jotain aikaisesta aamusta yömyöhään. Me keskityimme meripäivinä rentoon
uima-allasoleskeluun kirjan kera, kevyeen urheiluun eli kävelyyn laivan ympäri
kiertävällä kävelijöille ja juoksijoille varatulla radalla, lukuisten
ravintoloiden tarjontaan tutustuen ja yleiseen haahuiluun. Saaripäivinä päivät
kuluivat tutustuen kohteeseen ja laivaan palattuamme, siistiytymisen jälkeen
olikin jo päivällisen aika. Taidenäyttelyt, koruesittelyt, akupunktioluennot,
teatteriesitykset, kokkauskurssit, kiipeilyseinä, minigolf ja luistelu jäivät seuraavaan
kertaan.
Takaisin on siis joskus päästävä !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)