torstai 26. helmikuuta 2015

Viikon leffaputki

Olen aina katsonut mielelläni elokuvia ja seurannut elokuvamaailman tapahtumia varsinkin Britanniassa ja USA:ssa. Muutaman kuluneen vuoden aikana tuo harrastukseni on kuitenkin jäänyt vähiin lähinnä ajanpuutteen vuoksi. Viimeisen viikon olen kuitenkin elänut elokuvan huumaa.

Elokuvateatterin äänet ja tuoksut tulivat taas tutuksi, kun kävin katsomassa ensi-illassa ihanan Benedict Cumberbatchin tähdittämän The Imitation Gamen. Tarina vei mennessään ja elokuvan päätyttyä mietin, että sitä olisi katsonut pitempäänkin. Elokuvan perustuminen todelliseen henkilöön ja aiheeseen, Alan Turingiin, tietokoneen esi-isään ja natsien käyttämän Enigma –koodin ratkaisijaan, teki elokuvan seuraamisesta kaksin verroin mielenkiintoisempaa. Olen aina pitänyt Benedict Cumberbatcin roolitöistä ja tässä elokuvassa hän teki ehdottomasti parhaan suorituksensa ja oli Oscar -ehdokkuutensa ansainnut.

Kaksi päivää myöhemmin istahdin ensimmäisenä aamulla tietokoneen ääreen ja tutkin nenä kiinni ruudussa Oscar –gaalan tuloksia. Harmikseni tuo loistava elokuva tai sen maaginen pääosan esittäjä eivät olleet voittajien joukossa. Samana iltana seurasin televisiosta uusintalähetystä gaalasta. Gaalan juontaja Neil Patric Harris sai minussa aikaan lähinnä ärsytystä. Ellen deGeneres asetti viime vuonna hersyvällä suorituksellaan riman todella korkealle, eikä Harris päässyt edes riman puoliväliin. Mutta osallistujien pukuvalintoja oli jälleen hauska seurata.

Kotona viikon elokuvaputki jatkui lempivillasukat jalassa ja käsi pop corn kulhossa. Viime vuonna parhaan dokumentin Oscarin voittanut 20 Feet from Stardom oli loistava. Elokuva kertoi taustalaulajien työstä ja musiikin suurkuluttajalle tuo dokumentti oli kuin jäätelökulhon nuoleminen labradorinnoutajalleni eli suurta herkkua. Viikon päätti The Monument´s Men. Elokuva päätyi katsottavaksi näyttelijöiden ja aiheen vuoksi. Rooleissa mm. Cate Blanchett, Matt Damon ja John Goodman. Elokuva perustui tositarinaan taidehistoirioitsijoista, jotka kokosivat natsien varastamia taideteoksia ennen kuin Hitler ehti tuhota ne. Toteutus oli makuuni liian jenkkimäinen vaivaannuttavilla vitseillään ja kivikasvoisella George Clooneylla. Mutta olin osannut varautua tuohon, joten en antanut sen häiritä juonen seuraamista.

Seuraavana katsottavien listalla ovat mm. parhaasta musiikista tänä vuonna Oscarin saanut The Grand Budapest Hotel sekä ensi-iltansa maaliskuussa saava, amerikkalaisilla höystetty kotimainen Big Game. Ja toivottavasti kevät tuo tullessaan myös monta muuta viivähdystä elokuvien maailmassa.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Ylös ja alas, ylös ja alas




Asumme talossa, joka sijaitsee rinteessä. Autolta ulko-ovelle on noustavana 64 askelmaa. Tämän lisäksi talo on kolmessa kerroksessa, joten portaita saa askeltaa yllin kyllin. Rinteessä asumisessa on hyvät ja huonot puolensa. Parhaimmasta päästä ovat kauniit näkymät pitkälle. Ja ne huonot puoletkin saa käännettyä hyviksi, kun vain oivaltaa ne oikein.

Arkiliikuntaa tulee runsaasti pitkin päivää. Aamu alkaa päivän ensimmäisellä lenkillä koirien kanssa. Lisää kiipeämistä on edessä töistä palatessa ja sen jälkeen on vuorossa päivän toinen ulkoilu karvakuonot hihnan jatkona. Pari kertaa viikossa tähän lisätään kauppareissut. Kahden painavan kauppakassin kanssa tuo portaiden kiipeäminen käy kevyestä kuntosalitreenistä. Puhumattakaan siitä, kun takana on visiitti eläinkauppaan ja ylös kannettavana on 15 kg säkki koiranruokaa. Sanomattakin on selvää, että sitä on oppinut kerralla ostamaan juuri sen verran, että ostokset saa kannettua yhdellä reissulla ylös ilman ravaamista autolle. Tai sitten on varmistettava, että kotona on kantoapua, jonka voi kotimatkalla soittaa laskeutumaan paikalle.

Ehdoton positiivinen puoli on se, että hyväksi kehittynyt hapenottokyky pysyy helposti yllä. Enää en hengästy vaikkapa kauppakasseja ylös kantaessani. Siksipä huvitus on suhteellisen suuri, kun ovikellon soitua ja oven avattuani edessäni seisoo ihminen käsillään viuhtoen, happea haukkoen ja puuskuttaen: "Teilläpä riittää noita portaita. Odota vähän, kun vedän henkeä."

Talvella portaiden kolaaminen lumesta ei käy aivan hetkessä. Mutta tämähän otetaan puhtaasti tehokkaan treenin kannalta. Ja kun tänä talvena, ainakin täällä etelässä, on ollut varsinainen hissisää, portaat ovat hyvin usein olleet jäässä. Siinä on kehittynyt tasapaino, kun on taiteillut portaita (käsi varmuuden vuoksi kaiteesta puristaen). Tasapainoharjoituksista tarpeeksi saatuani kävin hankkimassa Icebugit. Mutta niistä ehkä joskus toisella kertaa.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Auringon kaipuu



Reilu vuosi sitten toteutin yhden elämäni haaveista. Vietimme mieheni kanssa viikon laivassa Karibialla Oasis of the Seas aluksella. Kun nyt katson ikkunasta harmaaseen, märkään ulkoilmaan, toivoisin voivani palata tuonne aurinkoon ja lämpöön. Laivan lähtö Fort Lauderdalesta, turkoosi vesi Bahamalla, Karibian rytmit St. Maartenilla, rommin nautiskelu rommimuseossa St. Thomasilla ovat jääneet elävästi mieleen.




Odotin matkalta paljon mutta silti se ylitti odotukseni. Palvelu oli ystävällistä, ruoka erinomaista ja siisteys huippuluokkaa. Laivaan nousu, matka laivalla, paluu takaisin Port Evergladesiin ja purkautuminen terminaaliin sujuivat täysin ilman ongelmia. Kaikesta huomasi, että Amerikassa on totuttu liikuttamaan suuria ihmismassoja. Aiemmat reissut mm. Orlandon Disney Worldiin olivat toki sen jo osoittaneet mutta kaikki sujui silti jouhevammin kuin olin odottanut.

Laivan tarjonnasta käytimme ehkä noin 10 %. Laivalla tapahtui koko ajan jotain aikaisesta aamusta yömyöhään. Me keskityimme meripäivinä rentoon uima-allasoleskeluun kirjan kera, kevyeen urheiluun eli kävelyyn laivan ympäri kiertävällä kävelijöille ja juoksijoille varatulla radalla, lukuisten ravintoloiden tarjontaan tutustuen ja yleiseen haahuiluun. Saaripäivinä päivät kuluivat tutustuen kohteeseen ja laivaan palattuamme, siistiytymisen jälkeen olikin jo päivällisen aika. Taidenäyttelyt, koruesittelyt, akupunktioluennot, teatteriesitykset, kokkauskurssit, kiipeilyseinä, minigolf ja luistelu jäivät seuraavaan kertaan.





Takaisin on siis joskus päästävä !