lauantai 21. helmikuuta 2015

Auringon kaipuu



Reilu vuosi sitten toteutin yhden elämäni haaveista. Vietimme mieheni kanssa viikon laivassa Karibialla Oasis of the Seas aluksella. Kun nyt katson ikkunasta harmaaseen, märkään ulkoilmaan, toivoisin voivani palata tuonne aurinkoon ja lämpöön. Laivan lähtö Fort Lauderdalesta, turkoosi vesi Bahamalla, Karibian rytmit St. Maartenilla, rommin nautiskelu rommimuseossa St. Thomasilla ovat jääneet elävästi mieleen.




Odotin matkalta paljon mutta silti se ylitti odotukseni. Palvelu oli ystävällistä, ruoka erinomaista ja siisteys huippuluokkaa. Laivaan nousu, matka laivalla, paluu takaisin Port Evergladesiin ja purkautuminen terminaaliin sujuivat täysin ilman ongelmia. Kaikesta huomasi, että Amerikassa on totuttu liikuttamaan suuria ihmismassoja. Aiemmat reissut mm. Orlandon Disney Worldiin olivat toki sen jo osoittaneet mutta kaikki sujui silti jouhevammin kuin olin odottanut.

Laivan tarjonnasta käytimme ehkä noin 10 %. Laivalla tapahtui koko ajan jotain aikaisesta aamusta yömyöhään. Me keskityimme meripäivinä rentoon uima-allasoleskeluun kirjan kera, kevyeen urheiluun eli kävelyyn laivan ympäri kiertävällä kävelijöille ja juoksijoille varatulla radalla, lukuisten ravintoloiden tarjontaan tutustuen ja yleiseen haahuiluun. Saaripäivinä päivät kuluivat tutustuen kohteeseen ja laivaan palattuamme, siistiytymisen jälkeen olikin jo päivällisen aika. Taidenäyttelyt, koruesittelyt, akupunktioluennot, teatteriesitykset, kokkauskurssit, kiipeilyseinä, minigolf ja luistelu jäivät seuraavaan kertaan.





Takaisin on siis joskus päästävä !
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti