Asumme talossa, joka sijaitsee rinteessä. Autolta ulko-ovelle on noustavana
64 askelmaa. Tämän lisäksi talo on kolmessa kerroksessa, joten portaita saa
askeltaa yllin kyllin. Rinteessä asumisessa on hyvät ja huonot puolensa. Parhaimmasta
päästä ovat kauniit näkymät pitkälle. Ja ne huonot puoletkin saa käännettyä
hyviksi, kun vain oivaltaa ne oikein.
Arkiliikuntaa tulee runsaasti pitkin päivää. Aamu alkaa päivän
ensimmäisellä lenkillä koirien kanssa. Lisää kiipeämistä on edessä töistä
palatessa ja sen jälkeen on vuorossa päivän toinen ulkoilu karvakuonot hihnan
jatkona. Pari kertaa viikossa tähän lisätään kauppareissut. Kahden painavan
kauppakassin kanssa tuo portaiden kiipeäminen käy kevyestä kuntosalitreenistä. Puhumattakaan
siitä, kun takana on visiitti eläinkauppaan ja ylös kannettavana on 15 kg säkki
koiranruokaa. Sanomattakin on selvää, että sitä on oppinut kerralla ostamaan
juuri sen verran, että ostokset saa kannettua yhdellä reissulla ylös ilman
ravaamista autolle. Tai sitten on varmistettava, että kotona on kantoapua,
jonka voi kotimatkalla soittaa laskeutumaan paikalle.
Ehdoton positiivinen puoli on se, että hyväksi kehittynyt hapenottokyky pysyy helposti yllä. Enää en hengästy vaikkapa kauppakasseja
ylös kantaessani. Siksipä huvitus on suhteellisen suuri, kun ovikellon soitua ja
oven avattuani edessäni seisoo ihminen käsillään viuhtoen, happea haukkoen ja
puuskuttaen: "Teilläpä riittää noita portaita. Odota vähän, kun vedän
henkeä."
Talvella portaiden kolaaminen lumesta ei käy aivan hetkessä. Mutta tämähän
otetaan puhtaasti tehokkaan treenin kannalta. Ja kun tänä talvena, ainakin täällä
etelässä, on ollut varsinainen hissisää, portaat ovat hyvin usein olleet jäässä.
Siinä on kehittynyt tasapaino, kun on taiteillut portaita (käsi varmuuden vuoksi
kaiteesta puristaen). Tasapainoharjoituksista tarpeeksi saatuani kävin
hankkimassa Icebugit. Mutta niistä ehkä joskus toisella kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti